I love me!

20131013-101258.jpg

I love me -messut omalta osaltani oli ja meni, jo perjantaina itse asiassa. Pitää sanoa, että odotin ehkä enemmän. Ai mitä? No en tiedä. Jotain.

En pyörinyt messuilla kuin muutaman tunnin, eikä oikein mikään innostanut. Kaikki oli jo jotenkin ihan nähtyä ja vanhaa tietoa, ja lisäksi kaikki ständit tuntuivat olevan vain toisintoja toisistaan. Samat laukut ja kengät kolmella eri osastolla nyt vain pistää kyllästyttämään. Kuviakaan en ottanut, paitsi yhden rikkipalaneen heilahtaneen mössökuvan, jääköön nyt julkaisematta.
Jos minulla ei olisi kesken tukkani kosteutusta omilla jo olemassa olevilla aineilla, olisin ehkä jaksanut kiinnostua hiusjutuista, mutta kun homma ei ole ajankohtainen niin jäipä jotenkin pintapuolisiksi vilkaisuiksi nekin. Hiusöljy tuli hankittua, kerran käytön jälkeen se vaikuttaa eri hyvältä, kun nyt vain oikeasti hoitaisi eikä vain pintapuolin silottelisi.

Messujen jälkeen lähdin vielä siskon ja ystävien kanssa katsomaan vähän yöelämää (taas! Kylläpä olen ollut villinä!). Aamu kuudelta pääsin nukkumaan ja kahdeksalta jo heräsin. Lauantai menikin koko päivä Helsingissä pyörien kun kävimme palauttamassa eräät housut ja samalla vähän ajelemassa sporalla ja metrolla (Jee!). Oli ihan loistopäivä!

Kävittekö te messuilla? Mitä löytyi?

Mainokset

Habitare 2013

Habitare tältä päivältä takana, toivottavasti sunnuntaina myös edessä, sillä osa jäi auttamatta näkemättä!

20130920-210043.jpg
Aloitetaan muutamalla muotokieleltään ihan yli-ihanasta standista. ByHorelli esimerkiksi, miten hienosti käytetty puuta ja kuinka pehmeät linjat!

20130920-210234.jpg
Esimerkiksi tästä ByHorellin tuolista antaisin… No, en mitä tahansa, mutta hyvin paljon! Upea!

20130920-210340.jpg
Toisena pitää mainita Lahti Blennale ’13. Heillä oli tosi hienoja valaisimia, istuimia ja lapsille ylläkin näkyvää kiipeilyseinää ja hauskoja tuoleja.

20130920-210513.jpg
Kolmantena Hakola väreillään ja näiden hauskojen pöytien muotoilulla. Ensin meinasin hieman pettyä kun tottakai kävin kokeilemassa liikkuvatko helmet. Ensimmäiset kaksi kokeilemaani ei liikkunut, kunnes käteni sitten osui pariin liikkuvaan. Siis ihan mahtava! Lapsi sisälläni heräsi samoin tein ja olisin mielelläni jäänyt pidemmäksikin toviksi tyttären kanssa leikkimään.

20130920-210730.jpg

20130920-210745.jpg
Ihan uusi tuttavuus oli Design Ihania, enkä ymmärrä miten olen voinut missata tämän. Juuri sellaista hieman ehkä turhaakin tilpehööriä, joka minuun iskee.

20130920-212749.jpg
Siskolle piti ostaa heiltä heti uusi avaimenperä, kun ystävänsä koirat söi rikki edellisen.

20130920-211029.jpg

20130920-211053.jpg

20130920-211113.jpg
Comptoir de France oli myös uusi tuttavuus. Koska kitch on lähellä sydäntä, myös nämä kaikki hauskat lampaat, pingviinit ja muut linnut sulattivat sydämen heti. Heillä löytyi myös ihan naurettavan hieno kukkonaulakko, jonka tosiaan toivon isäni ostavan (kukot liittyy sukunimeen). Ja jos ei osta, taidan hakea sen myöhemmin käsiini ja ostaa isälleni.

20130920-211349.jpg
Mietin pitkään tämän kuvan julkaisemista. Otin tästä Dokkanin standista ehkä parikymmentä kuvaa ja niistä joka ikinen oli tärähtänyt. Niin tai näin, tämä standi oli ihana. Tuotteet oli ihania. Esittelijät vieläkin ihania. Kaikki oli kohdallaan, eikä tunnelmaa uupunut.

Lisäksi Saana ja Olli oli ihana niin kuin aina, vaikka sama ongelma iski kuin Zoco Homellakin: he eivät tarjonneet kerrassaan mitään uutta, mitään minkä takia standille olisi tehnyt mieli jäädä enempää tutkimaan.

Peltola, Tonfisk, Think Today, Jatta Lavi, Genesis ja Jaha Art Desing jäivät myös mieleen mainitsemisen arvoisena.