Pöytälamppu ja ensilumi

Sain pikkuiselta yllä olevan kukan syntymäpäivälahjaksi, kävivät mummonsa kanssa ostamassa. Hieman on kukka kärsinyt, tytär oli sen kuulemma pari kertaa tiputtanut maahan ja kertaalleen oli mummo ottanut neidin kiinni kukkien repimisestä matkalla kotiin.

Piipahdettiin tänään aamusta Ikeaan. Olen jo pitkään miettinyt pöytälampun ostoa yöpöydälleni (niin tai siis jakkaralle, joka toimittaa toistaiseksi yöpöydän virkaa…) ja viimein eilen illalla poltin käämini täysin kun vielä väsyneenä jouduin kirjan lukemisen jälkeen nousta sammuttamaan kattovaloa.
Kyllä nyt kelpaa odottaa iltaa, jotta pääsee lukemaan uuden lampun valossa!

Tänään oli ensilumi satanut! Kylläpä oli tyttärellä jännä aamu-ulkoilu!

Syntymäpäivistäni

Synttärihymy.

Syntymäpäivä oli ihana. Saatte Instagram -kuvia siitä, jee!

Päivä alkoi huomiolla, ettei kahvia ollut. Hyvää huomenta vaan! Onneksi sentään tytär herätti höpöttämällä ”rakastan sinua, rakastan sinua!”

Lähdettiin siis heti aamusta lähikauppaan tohon tien toiselle puolen ostamaan minulle kuppi kahvia ja meille molemmille aamupalaa. Jotain tavallisesta poikkeavaa. Karjalanpiirakoita. Ihan sikahyviä, niitä tulee kyllä liian vähän syötyä.

Pullaakin ostin, ne syötiin jälkkäriaamiaisena jo jäähtyneen kahvin kera. Oli jotenkin luksusolo.

Tytär oli muikeana suu täynnä pullaa.

Päivällä käytiin äitini kanssa kävelyllä tytön nukkuessa rattaissa. Sen jälkeen ajelimme Kirkkonummelle vanhemmilleni, jossa pidettiin kakku- ja mehukestit.

Poltettiin tähtisädetikkuja ja perhe lauloi minulle syntymäpäiväonnittelut. Tytär oli hämmentynyt ja innoissaan. Tähtisädetikut oli alkuun niin jännät, että pyysi päästä kuvassakin näkyvän siskoni syliin. Kun sitten poltettiin myöhemmin niitä lisää, keksittiin kertoa että ne ovat keijujen taikasauvoja. Siitäkös neiti innostui ja uskaltautui ottamaan käteensäkin.

Illasta lähdin parhaan ystäväni ja hänen miehensä luo juhlimaan ja yöllä siirryttiin vielä baariin tanssimaan. Kahden jälkeen kävelin vanhemmilleni.

Oli kertakaikkiaan ihana päivä. Paljon rakkaita ja yhdessäoloa.
On tosi onnellinen olo.

Kiireetön, rauhallinen viikko

Me ei oo tehty kerrassaan mitään erikoista. Löysin uutta hyvää fantasiakirjallisuutta. Ollaan käyty puistossa ja kaupassa. Mummo (tyttären 😉 kävi keskiviikkona ja minä juoksin pitkän lenkin saamallani vapaa-ajalla. Kirjastossakin on vietetty aikaa. Sekä notkuttu Iso Omenan lasten leikkipaikalla. Tänään kävin setvimässä koulujuttujani, pohtimassa miten tehdä heksu ja kuinka suoritan näytöt. Selkeni.

Kaipaan jo nyt näitä kiireettömiä viikkoja, noin niinkuin työelämään palaamista ajatellen. Vuoden vaihteen jälkeen olisi tarkoitus ruveta katselemaan työpaikkaa ajatuksena, että kiireellä ei tarvitse mitä tahansa ottaa. Huhtikuuhun mennessä jos olisi kiva työ, jossa pystyisi suorittamaan myös koulun näytöt. Olisipa luksusta.
Vähän tietenkin jännittää, mistä saa päiväkotipaikan tyttärelle. Käykö niin hyvin että hän pääsee tuohon meidän lähipäiväkotiin vai tarvitseeko lähteä viemään aamuisin bussilla jonnekin kauas. Yhtään ei pelota miten tuo pärjää. Tytär on sopeutuvaa tyyppiä, sitä sellaista josta kaikki pitävät ja joka innostuu itse kaikista (ja kaikesta). Hän tuntuisi jo olevan valmis hoitoon, saamaan kavereita ja vähän etäisyyttä äitiin. Äiti ei ole valmis.

Minulla on huomenna syntymäpäivä. Onnea minä.
Mennään juhlimaan niitä vanhemmilleni. Pidetään mehukestit ja syödään kakkua. Lauletaan paljon onnea ja katsellaan tyttären hämmennystä, että mitäs nyt tapahtuu. Mahtavaa!

Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus

”En sanonut sitä, mutta ajattelin: minä rakastan Stellaa.
Ja ajattelin myös: haluan tietää sinusta enemmän.
Mikään tieto ei riitä, jos huomaa rakastavansa jotakuta.”

”On syksyinen aamu pienessä saksalaisessa koulussa Itämeren pohjoisrannikolla, 1900-luvun loppupuoliskolla. Oppilaat seisovat ääneti, hattu kourassa, kun rehtori kävelee puhujakorokkeelle surunauhoitetun valokuvan ohitse. Kahdeksantoistavuotias Christian katsoo kuvaa ja puhuu hiljaa mielessään Stellalle, koulun nuorelle englanninopettajalle, johon hän on rakastunut tulisesti. Tunne oli molemminpuoleinen, mutta yhteisen kesän lopulla Stella loukkaantui veneilyonnettomuudessa ja kuoli; jäljelle jäi hiljaisuus, jota Christian tarinallaan täyttää. Hetken hiljaisuus säteilee viattomuuden tuntua ja etenee vaivattoman kevyesti, rakastuneen pakkomielteisesti polveillen.

Lenz oli kirjoittamassa Hetken hiljaisuutta, kun hänen vaimonsa kuoli yli viidenkymmenen yhteisen avioliittovuoden jälkeen. Kuolema keskeytti kirjoitustyön vuosiksi, ja kun Lenz palasi siihen, suru antoi tekstille ainutlaatuisen herkkyyden, menetetyn rakkauden kaihon. Kirjaa on luonnehdittu tähän mennessä parhaaksi vastaukseksi englantilaisen runoilijan W. H. Audenin kuuluisaan pyyntöön: ”Kerro minulle, mitä rakkaus on.””

Pakko suositella tätä kirjaa, vaikka lukukokemus oli paikoitellen melkein tylsä, turhan poukkoileva. Vaikka lukiessa monesti huomasin miettiväni, eikö tämä koskaan lopu, nyt kirjan luettuani olisin ehkä kaivannut lisää. Kirja oli kaunis, hyvin koskettava. Kevyt ja jopa hieman lapsellinen. Minä palasin teini-iän ensirakkauksiin ja suuriin tunteisiin, siihen miten ero tarkoitti maailmanloppua ja uusi ihastus keräsi kaikki ajatukset ja voimat. Miten epätoivoisesti piti kiinni haavekuvista toisesta ihmisestä, miten itseään ei oikein osannut rakastaa ja miten ei kuitenkaan osannut päästää irti, vaikka kaikki löi vastaan.

Nyt juuri luettuani kirjan olo on tyhjä. Hylätty.

Pakko suositella. Ehdottomasti.

Päiväuniaika

Päiväuniaika.
Tarvitseeko tähän muuta sanoa? On niin rauhallinen, hyvä olo, että melkein itkettää.

I love me!

I love me -messut omalta osaltani oli ja meni, jo perjantaina itse asiassa. Pitää sanoa, että odotin ehkä enemmän. Ai mitä? No en tiedä. Jotain.

En pyörinyt messuilla kuin muutaman tunnin, eikä oikein mikään innostanut. Kaikki oli jo jotenkin ihan nähtyä ja vanhaa tietoa, ja lisäksi kaikki ständit tuntuivat olevan vain toisintoja toisistaan. Samat laukut ja kengät kolmella eri osastolla nyt vain pistää kyllästyttämään. Kuviakaan en ottanut, paitsi yhden rikkipalaneen heilahtaneen mössökuvan, jääköön nyt julkaisematta.
Jos minulla ei olisi kesken tukkani kosteutusta omilla jo olemassa olevilla aineilla, olisin ehkä jaksanut kiinnostua hiusjutuista, mutta kun homma ei ole ajankohtainen niin jäipä jotenkin pintapuolisiksi vilkaisuiksi nekin. Hiusöljy tuli hankittua, kerran käytön jälkeen se vaikuttaa eri hyvältä, kun nyt vain oikeasti hoitaisi eikä vain pintapuolin silottelisi.

Messujen jälkeen lähdin vielä siskon ja ystävien kanssa katsomaan vähän yöelämää (taas! Kylläpä olen ollut villinä!). Aamu kuudelta pääsin nukkumaan ja kahdeksalta jo heräsin. Lauantai menikin koko päivä Helsingissä pyörien kun kävimme palauttamassa eräät housut ja samalla vähän ajelemassa sporalla ja metrolla (Jee!). Oli ihan loistopäivä!

Kävittekö te messuilla? Mitä löytyi?

Sekalainen höpötys viikonlopusta

Huh mikä viikonloppu, vaikka oikein mitään en tehnyt! Nyt juon sängyssä iltateetä ja katselen televisiosta juuri alkanutta The Expendablesia. Olen nähnyt sen aiemminkin, enkä oikein pidä.

Perjantai meni pitkällä lenkillä ja puistossa leikkien. Iltapäivällä tytön isän sisko tuli nappaamaan neidin mukaansa Tapiolan Kulttuurikeskuksessa olleeseen lasten konserttiin. Ihan hetkeä myöhemmin minun siskoni ilmestyi meille. Kulutettiin aikaamme ulkoilemalla ja kävelemällä tuo viereinen järvi ympäri. 3 kilometriä ja aikaa meni 36 minuuttia, siis mitä ihmettä! Olevinamme kävelimme reipasta vauhtia!

Tytär oli viihtynyt konsertissa oikein hyvin ja siskoni jäi yöksi.

Lauantaina huomasin flunssani pahentuneen ja olin jo tosi kurjassa hapessa. Siskon kanssa noustiin jo ennen aamu kuutta aamukahville, kun sisko lähti jo ennen seitsemää ajelemaan Tampereelle päin kouluttamaan itseään.
Oli ihana viettää hetki itsekseen ennen tytön heräämistä. Lopulta pikkuisen noustessa venähti meidän aamu tosi pitkälle piirrettyjä katsellen ja kuumaa juoden.

Päivällä tuli äitini hakemaan meitä heille kylään. Käytiin reilu kahden tunnin kävelyllä kiertäen Soukan ja Kivenlahden ja takaisin kotiin tytön nukkuessa rattaissa.
Illalla suuntasin vielä yhdelle parhaista ystävistäni ottamaan muutaman siiderin ja pyöräilin vielä takaisin.

Sunnuntaina sainkin nukkua pitkään. Onneksi.
Olen vähän huono lepäämään ja nyt kun siihen oli mahdollisuus, nukuin melkein yhteentoista saakka! Välillä heräsin, ajattelin nousevani, mutta nukahdin ennen kuin pääsin ylös sängystä. Lopulta nukuin vielä keskellä päivääkin vanhempieni sohvalla. Ja taas nukuttaa!

Miten teillä on viikonloppu mennyt?

Takapakkia ja konserttia

Eilen oli vanha ystävä lapsineen käymässä. Oli ihana nähdä ja tytöt tuli tosi hyvin (edelleen) toimeen. Heti heidän lähdettyä oma tyttöni kertoi, kuinka hänelle tulee heti ikävä.

Eilen myös hyvin huomasi, kuinka kaikesta lapsiin liittyvästä kannattaa puhua. Yleensä kyseessä on jokin kausi tai muuten yleinen juttu.
Kuten nyt meillä tässä vaipattomuudessa kun ollaan otettu askel taakse päin. Tyttöhän oli siis jo päiväkuiva. Sitten pari viikkoa yökuivakin, kunnes otettiin takapakkia yökuivuuden kanssa ja heti perään hän rupesi lirauttelemaan päivisinkin hieman housuun ennen kuin kertoo, että pitää mennä vessaan. Eikä auta mitään, vaikka koko ajan kyselisi pitääkö käydä pissalla tai istuttaisi jatkuvasti pöntölle. Minä ajattelin, että olen esimerkiksi painostanut liikaa. Kaveri kertoi, että heillä oliihan sama homma, hän oli puolestaan luullut tytöllään olevan joku pissatulehdus, käyttänyt lääkärissä asti. Takapakkiahan se oli, meni itsekseen ajan kanssa ohi. Niin varmasti meilläkin.

Meillä on ollut ihan upeita säitä, sitä varten radiohiljaisuus täällä bloginkin puolella. Ei kertakaikkiaan ole malttanut olla aloillaan tai sisällä. Ja tietty ollaan nähty paljon kavereitakin, puuhailtu pihalla ja käyty kerhoissa.

”Älä pönötä siinä, tee jotain!”

Tänään tyttö menee toisen tätinsä kanssa johonkin lasten konserttiin Tapiolaan ja minun siskoni tulee viettämään kanssani aikaa ja jää yöksikin. Tytär selvästi tietää, että tänään tapahtuu jotain, heräsikin aamusta heti kertomaan, että ”tänään on erityinen päivä!”.
Mitenköhän se neidin suu menee, kun konsertista palatessaan meillä onkin toinen täti vastassa 🙂

Leffaostoja: Anna Karenina

Ostin lempiohjaajani Joe Wrightin ohjaaman Anna Kareninan. Elämä muuttui heti hiukan paremmaksi. 😉

Kävin katsomassa kyseisen elokuvan teatterissa jo sen tullessa. Kirja on yksi ehdottomista all time favoriteistani ja olinkin tosi innoissani, kun sain kuulla että paitsi että siitä tehdään elokuva, sen ohjaa vielä paras ohjaaja ikinä.

Itse leffa on melkein parempi, kuin kirja (ehkä mulla tulee tosin vastaan oma nuori ikä ja kirjan vanha kieli) ja vie mennessään heti ensi minuuteilla. Sitä elää elokuvan mukana voimakkaasti alun rakastumisen ja lopun nöyryytyksen, toisaalla syvän rakkauden ja yhteenkuuluvuuden, vain palatakseen älyttömään yksinäisyyteen. Aivan mahtava leffa! Jos et jo ole nähnyt, suosittelen ehdottomasti (kirjaa myös!).

PS. Kyllä sitä mielellään silmiään lepuuttaa tuossa Aaron Taylor-Johnsonissa… Haha.