Unelmien eteinen

Ajattelin samaan syssyyn asuntokierros -postaussarjan sivuun lisäillä postaussarjan unelmien huoneista, ihan rajoitteet ja todellisuuden unohtaen.

Minun unelmieni eteinen olisi iso, siinä olisi kunnon tuulikaappi, johon mahtuisi useampi kuin yksi henkilö kerrallaan riisumaan kenkänsä. Eteisessä aika lähellä tuulikaappia olisi kaappitilaa kengille ja muille ulkovatteille.
Toivoisin eteiseen valoa (hah, joka muuten nykyisetä eteisestämme puuttuu täysin. Siis niin pimeä pieni tila, etten toista ole nähnyt!) ja tilaa ainakin sen verta, että siellä pääsisi pyörimään ympäri kädet levitettyinä.

Mitä tulee sisustus puoleen, olisi tässä inspiraationa joitain minua miellyttäviä kuvia;

2cd85c551d610f5b479f155c0dfe0208

Tämän ensimmäisen kuvan värit (vai värittömyys) iskee minuun kyllä ihan kympillä. Ihanan puhtaan näköistä ja valoisaa. Juuri tällainen valo ja väri olisi ihana!

669115c9f426fa26f4c22b1d5b4e7e3a

Seuraavassa kuvassa iskee paitsi valo, väritys ja tila, myös ihan ennen kaikkea tuo ihana maalaisuus ja yli-iso oviaukko. Siis miten mahtava!

15cfa2c8039bcf97034cb5357ec84bbb

Viimeinen on mukana hyvin pitkälti värimaailmansa puolesta. Keltainen on ihan rakkautta (melkein itkettää, ettei meidän kotiin oikein sovi). Minulla on jokin fiksaatio oviin, ja tämän kuvan vanhat, yksityiskohtaiset ovet ovat vieneet ihan sydämeni aina siitä lähtien, kun tähän kuvaan törmäsin.

Kuten kuvista huomaa, tietyn tyyppinen romanttisuus ja vaaleus miellyttää. Niin paljon kuin pidänkin koko valkoisesta ja kirkkaasta, omaan asuntooni valitsen silti lämpimiä, ehkä jopa kermaisia värejä. Haluan kodin olevan pehmeä, kutsuva, ehkä jopa herkkä.

Unelmieni eteinen on aika pitkällä todellisuuteni eteisestä, mikä tietenkin harmittaa. Muut asuntomme huoneet ovat silti aivan ihania, mitä nyt hieman keskeneräisiä. Asunto on ihana. Ympäristömme on ihana. Naapurit ne vasta mahtavia ovatkin. Yhden eteisen takia en siis ole vaihtamassa tätä kotia, paikkaa jota ensimmäistä kertaa aikoihin voin kodiksi kutsua, joka tuntuu hyvältä.

Minkälainen on sinun eteinen? Entä unelmiesi eteinen? Kohtaavatko ne?

1 | 2 | 3

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s